Viikonloppuna eräs sukulainen totesi minulle, että "no hei, jos on pattitilanne, niin sitte täytyy ottaa vähän etäisyyttä aiheeseen". Pitänee paikkansa, ainakin osittain, mutta... Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että tuo pattitilanne alkoi siitä päivästä, kun palasin Suomeen. Saksassa kirjoittaminen sentään sujui jotenkin, täällä keskittyminen on täysnolla. Eikä asiaa varmasti auta se, että blogiin kirjoittaminen tuottaa suurta nautintoa, kun sen sijaan gradun kirjoittaminen on täyttä tuskaa.
En sano, että se olisi aiheesta kiinni, koska mielestäni oma mainoksiin liittyvä ideani oli alunperinkin loistava. Toteutus onkin sitten toista maata. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että sormet näpyttelevät jotain, pää ajattelee jotain toista ja teoriakirjat sekoittavat nuo keskenään.
No sitten ajattelin, että ehkäpä siirryn analyysiin, niin siitä se juttu lähtee taas luistamaan, ja mitä vielä. Mielettömän itsekritiikkivyöryn se vaan aiheutti. Eikö meille joskus kuitenkin hakattu päihin, että juuri analyysivaiheen pitäisi olla helppoa? Kirjoittaa omia ajatuksiaan ja niin edelleen. Mutta ei. Käsitteellisteoreettinen metodini on tehnyt minusta vainoharhaisen, todella kriittisen omalle tekstilleni, joka ei tietenkään ole mitään verrattuna muiden hienoihin teorioihin.
MC Iso G on ottanut nyt niin pahan niskalenkin, että se vie kaikki voimat. Virnistelee vaan tuolta kirjojen välistä ja nauraa omahyväistä naurua, kun juttu ei luista.
Toivottavasti tämänpäiväsestä juttutuokiosta ois muutakin ku haittaa, pahaa oloa ja syyllisyydentuntoa. Epäilen.
Kommentit