Kaikkea sitä voi todella epäillä!

Tämän päivän Turun Sanomien Ajassa -sivuilla epäilyksen varjo siirtyi myös Natascha Kampuschin tapahtumasarjan ylle. Kirjoituksen oli selkeästi tarkoituskin antaa uutta ajateltavaa aiheeseen liittyen, mutta taustat voisi toki tarkistaa paremmin, ennen kuin aloittaa syytökset tai epäilyt. Lyhyessä ja napakassa jutussa kirjoittaja tuntui toki tuntevan jonkinlaista empatiaa Nataschaa kohtaan, mutta itse uutisen, hän kokee mediadraamaksi, jonka tarkoituksena on vain rahastaa. Häntä epäilyttää koko tapaus, minkä vuoksi hän esittää mm. tällaisia kysymyksiä koskien tapahtunutta:

Entä, jos kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää? Miksi tytöllä oli koulumatkallaan mukanaan passi, kun hänet siepattiin? Miksi hän on yhteydessä vanhempiinsa vain puhelimitse? Oliko hän oikeasti vankina, vai kenties vain piilossa?

Hyviä kysymyksiä, mutta niihin löytyy kyllä vastaus, jos viitsii vaikkapa hieman seurata lehtien kirjoituksia aiheesta, tai surffaa netissä, niin kuin minä tein. Löysinpä sellaisenkin sivun, jonka eräs itävaltalainen poika on koonnut itävaltalaisen sanomalehden Kurierin artikkeleiden pohjalta. Sieltä löytyy vielä Nataschan katoamisilmoitus ja seurantaa tutkimusten varrelta. Siinä mm. kerrotaan selkeästi (tosin saksaksi), että Natascha oli maanantaina katoamispäivänään palannut isänsä kanssa Unkarista, joten hänellä oli vielä passi mukanaan koulumatkalla. Nataschan vanhemmat olivat eronneet neljä vuotta ennen Nataschan katoamista ja kyseisen lähteen mukaan hyvissä väleissä, minkä vuoksi Natascha myös näki isäänsä usein. Toki tämäkin nettisivu saattaa olla tekaistu täysin median rahastusmielessä, mutta miksi minä en epäile sellaista, sitä en osaa sanoa.

Toisin sanoen, mielestäni Nataschan-kaltainen mediadraama on toki otettava kriittisen katseen alle, sillä raha on se mikä vie monesti mieron tielle. Sitä en epäile, etteivätkö itävaltalaiset mediat rikastuisi tällä hetkellä Natascha-uutisten myymisellä eteenpäin kansainvälisille markkinoille. Sitä taas epäilen, että Natascha itse ehtisi rikastua. Uskon Nataschan tapaukseen sellaisena kuin se meille on kerrottu, ja mikäli se on totta, niin Nataschan hoitokuluihin menee varmasti suurin osa kaikista rahoista, mitä hän on nyt vapautensa aikana ehtinyt tienata. Media voi olla törkeä ja käyttää hyväkseen vilpitöntäkin ihmistä. Mutta epäilen, että Natascha osaisi esittää osaansa noin hyvin. Mikäli hän esittäisi, hän myös varmasti esittäisi hieman eri tavalla kuin nyt. Itsevarmuus ja fiksuus eivät olisi kovinkaan hyviä keinoja näytellä siepattua kellarissa asunutta tyttöä. Eihän sitä elokuvissakaan niin esitetä.

Onko media todella tehnyt meistä näin epäileviä? Se, mikä elokuvissa meille esitetään, ja se, mikä oikeasti on, ovat sekoittuneet toisiinsa jo vuosikymmeniä. Haasteena onkin, että ihminen itse osaa tulkita mediaa ja nähdä vaivaa ottaakseen selvää pikku yksityiskohdista, jotka askarruttavat. Esimerkiksi TS:n toimittaja unohti yhden tärkeän epäilyksenkohteen noiden helposti selvitettävien kysymysten keskellä. Nimittäin Wolfgang Priklopilin. Olisiko hän halunnut tehdä itsemurhan, jotta Nataschan perhe saisi siitä rahat? Ja tehnyt sen juuri sinä päivänä, kun Natascha koputtaa 71-vuotiaan naisen ikkunaan kertoen, kuka hän todella on? Mielenkiintoisia kysymyksiä nuokin, mutta uskonpa, ettei niitä tarvitse epäillä. Kyllä sitä mediankuluttajan on jotain myös uskottava, pysyäkseen täydessä järjessä. Ehkä se voi olla niinkin helppoa, että päättää kenen puolella todella haluaa olla. Ja minä puhun nyt Nataschan puolesta ja olen puolueellinen, tiedän.